Ikinä ei kannata sanoa ”ei koskaan”, sillä se mille sanoo ”ei koskaan” tulee varmasti tapahtumaan. Näin tapahtui meille. Sanoimme ”ei koskaan” yöpurjehduksille, ei olisi kannattanut.

Eilinen päivä alkoi aurinkoisena ja lämpimänä. Ennen vierasvenesatamasta lähtöä aamulla, minä ja ”Puksu” jouduimme vielä tiskaamaan laiturilla. Lähtemään pääsimme kello 10.30. Tuuli oli kevyttä, mutta liikuimme silti. Aloitimme päivän purjehduksen kryssien pois saaristosta. Saaristossa tuuli oli viileä, mutta päästyämme avomerelle  tuuli keveni ja tuli lämpimämpi. Kevensimme vaatetusta. Päätimme hyvän tuulen ansiosta purjehtia suoraan kotiin pysähtymättä yöpymään matkanvarrelle.

Mitä ulommas saaristosta pääsimme sitä kevyemmäksi kävi tuuli. Lilluttelimme eteenpäin. Lilluessa pystyi ottamaan aurinkoa. Jonkin aikaa kuljettuamme laskimme isopurjeen ja menimme vain Genuan voimin. Isä teki taas spinnuviritelmän Genualle, jotta kulkisimme eteenpäin edes hiukan nopeammin. Eipä siitä kovasti ollut apua. Ajoimme jonkin matkaa moottorilla. Tuulen taas vähän noustessa sammutimme moottorin ja nostimme purjeet.

Aurinkoa aurinkosuojahousuissa 😀

Taas tuuli tyyntyi ja aurinko laski jälleen kauniina. Vesi muuttui vaaleanpunaiseksi. Toisella puolellamme laski Aurinko ja toisella nousi Kuu. Oli täysikuu. Laskimme taas purjeet ja kuljimme moottorilla. Tätä purjeiden ja moottorin kanssa säätämistä teimme noin neljä kertaa. ”Puksu” meni nukkumaan. Itse en halunnut nukkua tällä yöpurjehduksella. Torkahtelin minuuteiksi, mutta muuten valvoin koko yön.

Kallbådan Porkkalan lahdella

Yöllä tuli todella kylmä. Jouduimme pukemaan pipoja, villasukkia ja tumppuja. En olisi ikinä uskonut heinäkuussa käyttäväni tumppuja ja villapipoa. Tuli pimeää, jolloin jouduimme suunnistamaan isän iPadillä olevan merikartan avuin. Aurinko nousi ja tuuli oli edelleen poissa. Puoli seitsemän aikoihin ”Puksu” heräsi ja tuli ulos. Minä menin käymään sisällä ja sinne jäinkin. Nukahdin muutamaksi tunniksi.

Pimeässä navigointia

Herätessäni olimme Pirttisaaren kohdalla. Tuuli oli noussut vihdoin. Vaihdoimme Genuan paikalle Fokan,voimakkaiden puuskien takia, ja jatkoimme matkaa. Goda Hoppin toinen laita viisti melkein veden pintaa. Maisemat vaihtuivat. Aallokko ei ollut isoa. Tuuli oli noin 10 m/s. Pian näimmekin Sköldvikin piiput ja tiesimme, että enään ei olisi pitkä matka kotiin.

Alitettuamme Emäsalonsillan helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Kohta pääsisi suihkuun, ensi yönä omaan sänkyyn ja ulos keikkuvasta ahtaasta Goda Hoppista. Laskimme purjeet ja ohjasin Goda Hoppin omaan rantaan. Kello oli 12.30 ja olimme keikkuneet veneessä 26 tuntia.

Kotona meitä odotti ihanan avarat tilat, suihku ja lemmikit. Pikkuveljetkin tulivat kotiin mummolasta. Kaikki olivat tyytyväisiä Viron tuliaisiin.

Hetkittäin, paikalla ollessa, hiukan keinuttaa pitkän merimatkan takia. Olen tyytyväinen ja onnellinen matkamme onnistumisesta, vaikka tuulet eivät suosineetkaan joka legillä. Samalla kuitenkin olen helpottunut matkan päättymisestä, sillä pienen Goda Hoppimme tilat ovat liian ahtaat pidemmille merimatkoille. Mitä opin seuraavaa kertaa ajatellen? Ainakin, että ensi kerralla, kun lähden pidemmälle purjehdusreissulle varaan mukaani pitkiä housuja enemmän kuin yhdet. Olin ottanut mukaani vain kasan shortseja.

Haluan vielä tähän lopuksi kiittää vierasvenesatamia, joissa kävimme. Erityiset kiitokset saavat Dirhamin, Haapsalun ja Lappohjan vierasvenesatamat hyvästä ja ystävällisestä palvelusta sekä siisteistä tiloistaan. Erityis kiitokset kuitenkin kuuluvat blogini lukijoille ja siitä kiinnostuneille. Kiitos, että jaksoitte kulkea tämän kaksi viikkoa seurassamme, vaikka välillä vauhti ei ollutkaan päätä huimaava. Kommentoijille kiitos kivoista ja kannustavista kommenteista.

KIITOS! 😀

T. Meriharakka