Edelleen Haapsalussa

Keskiviikko 5.7.2017

Eilen oli aurinkoinen, mutta tuulinen päivä. Kävimme Haapsalun vanhalla rautatieasemalla ja ostoksilla. Rautatieasemalle mentäessä tuntui, kuin olisi aikamatkustanut ajassa taaksepäin. Rautatie on 1800-luvun loppuvuosikymmeniltä, Venäjän tsaarin ajalta. Rautatie oli hyvin kaunis edelleen. Junat olivat hiukan rapistuneita jo, mutta hienoja ja näkemisen arvoisia siitä huolimatta.

Vanha rautatieasema

Illalla aloimme valmistamaan iltapalaksi vihanneksia dippien kanssa. Kaupassa meille oli neuvottu dippien kanssa sekoittamaan Hapukooruge kodujuustoa. Veneellä meille selvisi, että se ei ollutkaan kermaviiliä vaan raejuustoa. Siinä me sitten söimme vihanneksia raejuustodippien kanssa. ”Puksu” halusi myös tehdä iltapalaksi lettuja. Lettutaikinan valmistimme valmislettutaikinajauhoista ja maidosta. Paistamiseen käytimme rypsiöljyä, jonka tilalla olisi pitänyt olla oikeaa voita. Lettujen paisto ei oikein onnistunut ja muutenkin ”Puksun” ideoimat letut olivat lopulta isän paisteltavana.

Torstai 6.7.2017

Viikko reissussa!

Tänään päivä oli melko samanlainen kuin eilenkin, mutta tuuli hiukan vähemmän. Saimme ostettua kaikille pikkuveljille tuliaiset. Kävin ”Puksun” kanssa katsomassa elokuvateatterissa uusimman 3D Minions-elokuvan, joka kylläkin oli eestiksi dupattu. 😀 Liput elokuviin maksoivat vain 3.50€ ja 3D-lasit vain 1€, jotka sai omaksi. Meidän ollessa elokuvissa äiti ja isä hortoilivat kaupungilla ja ostelivat tuliaisia.

Elokuvan jälkeen menimme syömään Pizza Grandeen. Äiti, ”Puksu” ja minä tilasimme 30cm pizzat. Isä päätti olla hiukan ahneempi ja tilasi 40cm pizzan. Kaikilta jäi pizzaa vielä mukaankin veneelle. Näin jälkeenpäin ajatellen meille kaikille olisi riittänyt 20cm pizzat, sillä pizzoissa oli niin paljon täytteitä ja varsinkin juustoa.

Ruokailun jälkeen kävimme kaupassa ja suuntasimme veneelle. ”Puksu” ja minä tiskaamisen sijasta kävimme pesemässä pyykkiä vessan pienissä lavuaareissa.

Pyykillä

Huomenaamuna jatkamme matkaa Haapsalusta takaisin Dirhamiin, josta lähdemme lauantaina kohti Hankoa. Huomiseksi on luvannut tyynempiä tuulia, kun pari viimepäivää on tuullut n. 15 m/s.

3 thoughts on “Edelleen Haapsalussa

  1. Sopivia ja hyviä tuulia matkalle Hangon regattaan! Terveiset kaikille! T. Mumma ja Taata

  2. Jännityksellä odotamme seuraavaa päivitystäsi. Kiva kun jaksat pitää meidät ajan tasalla. Terveisiä Melliltä Puksulle.

  3. Hienoja matkatarinoita! Mukavaa loppumatkaa takaisin kotivesille!
    T.Jaana&co

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *